Meillä on aina ollut koiria perheessä, suvussa ja ystävillä. Niin kauan kun itse vain suinkin muistan.

Eli oli ihan luonnotonta yksin asuessani elää ilman koiraa, eikä ystävieni koirat tätä asiaa juurikaan helpottaneet. Koirakuume oli siis paha, eikä se ottanut mennäkseen ohi...

Tämän myötä minulle oli iskostunut tavaksi katsella apulan sivuilta sekarotuisia annettavia koiria, tätä jatkui viikkoja. Kunnes Hönön ilmoitus sattui silmääni, asia jäi polttelemaan mieleeni eikä suostunut sieltä katoamaan. Mietiskelin asiaa kolme neljä päivää, pystyisinkö elättämään koiran, mitä jos se sairastuisi, mitä jos en pärjäisikään näin vaikean koiran kanssa.

Löysin vastaukset näihin ajatuksiini, mutta halusin vielä tärkeimmän ystäväni siunauksen asialle. Olisiko tämä niin kutsuttu ongelmakoira (pelkoaggressiivinen) liikaa minulle, tukisiko ystäväni minua vaikeimpinakin hetkinä? Ystäväni mielestä tämä koira ei olisi mahdottomuus, joten tarpeeksi koirasta selvitettyäni menimme ystäväni kanssa noutamaan tätä koiraa kotipaikkakunnaltaan.

Koira odotti meitä fleksissä omistajansa kanssa. Voi minkä älämölön se pistikään pystyyn, se murisi, haukkui ja syöksähteli. Se selkeästikkin puolusti omistajaansa ja tavoin pelkäsi meitä. Tilanne kuitenkin muuttui kun fleksin toinen pää vaihtoi omistajaa. Oli vain tyydyttävä osaansa ja käveltävä mukana. Vaikka koiran käytös oli uhmaavaa, koira lähti tuolta reissulta mukaan.

Istuin koko tuon automatkan koiran seurana takapenkillä. Uuteen kotiin päästyään koira oli levoton ja stressaantunut, kukapa ei olisi tuollaisesta muutoksesta? Kuitenkin, koira rentoutui hiukka hiljalleen sekä uskalsi jo nukkua pätkiä ilman, että silmiä piti koko ajan raottaa auki. Koira ei vältellyt minua mutta selkeästi mietti että mikä tämä uusi ihminen on...

Muutamat ensimmäiset lenkit koiran kanssa menivät oikein mallikkaasti, sidoin sen siwan pihalla puuhun hihnasta. Kävin nopeasti ostamassa vettä ja ulos tullessani koira istua tönötti samassa paikassa mutta hihnan se oli purrut poikki. No, onneksi hihnalla pystyi vielä kävelyttämään koiraa kuitenkin, mutta kyllä sydämeni pamppaili. Mitä jos se olisi karannut, vasta toisena päivänä kun koira oli minulla?

Ensimmäisen viikon aikana vieraskoreus alkoi kadota, sen huomasi helpoiten lenkillä. Koira veti, hyökkäili kaikkea liikkuvaa kohti jne. Perusopit olivat hukassa, jotka koiralla käsittääkseni piti olla?

No, kuitenkin... Istuminen, maahan ja odota käskyillä aloitettiin, pikku hiljaa ne iskostuivat koiran mieleen. Onnekseni koira oli sisäsiisti, yksinoloharjoituksia tehtiin jonkin aikaa aluksi ettei uudessa kodissa tulisi sen kanssa ongelmia. Eikä niitä ole onneksi tähän päiväänkään mennessä tullut.

Koira on nyt siis ollut minulla reilun vuoden verran, tähän aikaan on mahtunut paljon kaikenlaista. Ikävin näistä oli Hönön ihoinfektio minkä se sai melkein samantien kun minulle tuli, onneksi tämä asia saatiin kuntoon eläinlääkärin avustuksella. Muuten koira on pysynyt terveenä, jos sen ailahteleviä korvia ei lueta mukaan. Syystä tai toisesta ne kutiavat kauheasti silloin kun koira pudottaa karvaa, tästä syystä välillä Hönöllä on pakko pitää pottaa päässä ettei se revi korvia verille, jotta tuo ihoinfektion uusiutuminen voidaan välttää.

No nyt meni taas haihatteluksi, kuitenkin. Reilussa vuodessa ollaan opittu; istu, maahan, odota, täällä, tassu, toinen, femma, lelu, hyppy sekä tietysti sitä hihnassa kävelyä nätisti oikealla puolella.

Suurimmat vaikeudut ovat tuntemattomat ihmiset sekä toiset koirat.

Ikävä kyllä Hönön taustoista ei ole juurikaan mitään tietoa, mikä ei juurikaan helpota ymmärtämään tarkkalleen miksi Hönö pelkää niin suuresti tuntemattomia ihmisiä (lapset kaikista pahimpia). Tilannetta on saatu parempaan suuntaan, mutta tuollaisen pelkoaggressiivisen koiran kanssa työstäminen on hitaampi tahtista. Aggressiivinen pelottelu tulee nykyään enää ilmi jos koira on täysin ahdistettu, muuten se varoittaa murinalla tai haukunnalla ja itse perääntyy tilanteesta taaksepäin. Itse olen huomannut että koiran tutustuttaminen toisiin ihmisiin on helpompaa ilman silmäkontaktio, sillä sitä se ei voi alussa sietää lainkaan. Toisista koirista se tulee toimeen vain joidenkin kanssa, uskon enemmänkin että se yrittää suojella minua muilta koirilta oman epävarmuutensa lisäksi. Mutta tätäkin on saatu paranneltua totuttamalla Hönöä toisten koirien läsnäoloon niin lenkillä kun koiratarhan lähistöllä olemisella ja touhuamisella.

Vaikka tuo koira on hyvinkin haastava, se on meille tutuille ihmisille mitä rakastavin ja iloisin karvainen otus.

Tässä reilussa vuodessa tuo koira on myös totutettu pölynimuriin jota se pelkäsi alunperin hurjasti, sillä se juoksi sitä häntä koipien välissä aina pakoon. Nyt se on oppinut että oma paikka on turvapaikka mihin imuri ei tule, vaikka vierestä menisikin. Myös kynsisaksia voidaan nykyään käyttää ilman hankaluuksia. Jopa niitäkin tuo otus pelkäsi aluksi, juoksi pakoon eikä uskaltanutkaan lähelle. Positiivisella vahvistamisella ollaan päästy siihen asti, että saan kaikki kynnet leikattua yksin tuolta koiralta. Eikä nameja kädestä ottaessa enää koiteta viedä kaikkia sormia mukana. Koiran ei myöskään anneta komentaa/dominoida esim. minun ja mieheni halatessa tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa se alunperin koitti komentaa mieheni pois. Ja jos jotain positiivista oppia on, niin silloin on puhe siitä miten tuo koira on innostunut leikkimään.

Hönön ruokavalio on myös muuttunut pedigree nappuloista toisiin nappuloihin, hampaat pysyvät valkoisina rustoluiden avulla ja jotta koiran elämä olisi koiran elämää ruokana löytyy kalkkunaa,broikkua,nautaa,kasviksia,ohraa,riisiä,öljyjä,kananmunaa ja joskus marjoja ja piimääkin. Ruokavalion muutos on vaikuttanut suuresti ihon,turkin ja kynsien kuntoon ja koiran käytöskin on muutenkin pirtsakampi.

Hönön kouluttaminen ja totuttaminen jatkuu päivittäin, positiivisella vahvistamisella saadaan näkyviä tuloksia Hönön käytökseen, hitaasti mutta varmasti.

Onneksemme olen löytänyt kodin lisäksi metsästä Hönölle stressivapaan ympäristön, siellä se rentoutuu, peuhaa ja on täysin oma iloinen itsensä. Eilen Hönö oli hetken kytkemättömänä metsässä, se ei kadonnut näkökentästä ja tuli luokse pyynnöstä. Normaalisti pidän Hönöä siis kytkettynä, koska tilanteen salliessa se saattaa olla vaaraksi tuntemattomalle ihmiselle tai koiralle. Nyt olemme alkaneet tekemään lisää metsässä irtioloharjoituksia, tähän mennessä vaikuttaa oikein hyvältä tämän kohdilta.

Tässä tämän hetken mietteitä Hönöstä, tuosta rakkaasta riiviöstä.