Vaikka tie on ollut pitkä ja routainen koirani Hönön kanssa, en vaihtaisi päivääkään pois.

Miksi?

Koska maailmassa ei ole mitään palkitsevampaa kuin koiran kuntoutus ja kouluttaminen. Moni voi tässä vaiheessa älähtää, että et voi tietää jos sinulla ei ole omia lapsia... Mutta heidän pitäisi ymmärtää että minulle sekä monelle muulle, koirat ovat meidän lapsiamme. Vain karvaisempia...

Näin jälkeenpäin olen miettinyt kuinka paljon Hönön kanssa on edistytty asioiden suhteen... Lenkillä käveleminen on mukavaa, koira ei vedä, hyökkäile kaiken liikkuvan kimppuun ja remmirähjääminen on alkanut helpottamaan vaikka työskentely tämän suhteen jatkuu vielä pitkään.

On oikeasti tosi mukava käydä lenkillä tuon koiran kanssa, siis tuon koiran, jonka kanssa aluksi pelkkä ulkona oleminen oli haastavaa. Hihnassa vedettiin itseään henkihieveriin, seilattiin puolelta toiselle, oltiin ylivalppaana koko ajan, kaikkea ohitse liikkuvaa kohti koitettiin hyökätä ja toisille koirille räjähdeltiin kahdenkin kilometrin päästä jo. Omistajana menetti hermonsa moneen kertaan aluksi, eikä se auttanut asiaa yhtään sen enempää. Kunnes oli pakko opetella vetämään henkeä syvään, kerran jos toisenkin. Kun koiralle asetti selkeät rajat ja toimintatavat jokaiseen tilanteeseen, alkoi tilanne helpottua hiljalleen. Myös koiran positiivinen vahvistaminen niin äänellisellä palkitsemisella kuin nameillakin auttoi koiran toimimisen kanssa.

Peruskäskyt on opetettu koiralle juurta jaksaen positiivisen vahvistamisen avulla. Jaaa, ehkä jotain temppujakin siinä ohella...

Eniten on oppinut ymmärtämään omaa koiraansa, etenkin kun on kyse pelkoaggressiivisesta yksilöstä, on tämä äärimmäisen tärkeää. Luottamus koiran ja minun välillä on rakentunut pala palalta yhä vahvemmaksi. Tämä helpottaa vaikeissa tilanteissa toimimista, kun koira pelkää tai tuntee olonsa epävarmaksi, se hakee vihdoin tukea minusta suoran hyökkäämisen sijasta.

En vieläkään tiedä Hönön taustoista varmasti, mutta on epäilys että koirani on aikoinaan tuotu viron puolelta ja sosiaalistaminen pentuna on jäänyt puuttumaan koiran elämästä kokonaan, tai ainakin lähestulkoon. Hönö on oppinut että hyökkääminen on paras puolustus. JA TÄSTÄHÄN ME PYRITÄÄN POIS.

Tällä hetkellä Hönö on ollut hiukka yli kaksi vuotta minulla, ikää koiralta löytyy noin nelisen vuotta. Aikuisen koiran kouluttaminen uudelleen on hitaampaa ja jollain tavoin haastavampaa kuin pennun, mutta tulosta tulee kun töitä asioiden eteen tehdään.

Vaatii vain sosiaalistamista ja paljon hyviä kokemuksia ihmisiä ja toisia koiria kohtaan, korjata näitä ongelmia koiran kanssa. Uskon kuitenkin että hitaasti ja hartaasti hyvä tulee.

Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että on niin paljon enemän positiivista Hönön kanssa kuin negatiivista.

• Kuka on se joka odottaa sinua iloisesti tervehtien aina kotona?
• Kuka tulee tervehtimään sinua jokaisena aamuna hyväntuulisesti.
• Kenen iloisesta katseesta paistaa onnellisuus, kunnioitus ja rakkaus.
• Kenet voi tehdä hetkessä onnelliseksi pienellä rapsutuksella tai kehuilla.
• Kenelle sinä tai te olette maailman rakkaimmat ihmiset vaikka välillä joutuisikin komentamaan.
• Keneltä sinä olet oppinut paljon muiden kohtelemisesta, kuin itsestäsi ihmisenäkin?
• Kuka heijastelee sinun hätäilyäsi, stressaamista tai huonoa käytöstä?
• Kuka saa sinut hymyilemään silloinkin kun et haluaisi hymyillä?

Tuossa vain muutamia ajatuksia miksi koirat ovat yksi maailman parhaimmista olennoista mitä maailma päällään kantaa.

- She is a beautiful dog full of spirit and love -